Jos tätä nyt joku joskus on erehtynyt lukemaan niin tiedoksi että erittäin tiheästi päivittyvä blogini on muuttanut osoitteeseen http://sanaksenaho.blogspot.com

kiito hei

Tjaha,

Kohtalokseni koitu asevelikansan kanssa kumisaapasten tehtailu. Suomeksi sanottuna työnantajana on nykyisin yhdessä yössä perustettu pikkupulju (Nokia Siemens Networks), jossa oli töissä sen toiminnan alkaessa vaivaiset 60 000 ihmisresurssia. Tai itse asiassa palkanhan maksaa aivan joku muu kuin NSN mutta väliäkö sillä kunhan saa työskennellä osana preussilaista perinnettä. Veikeintä tässä hommassa on se että täällä omassa toimistossa ei ole ristinsielua joka tulevaa työnkuvaani osaisi minulle kertoa, joten opetettavana saa rampata Tampesterissa saakka. Luvassa on riittävä määrä hotellikuolemia ja lentokoneessa napottamista siis.

Sitten jälleen väliaikaraportti jälkikasvuni edesottamuksista:

Kahdeksan kuukautta lattialla möyrimistä on takana ja vaakatasovipeltäjän näköala alkaa pikkuhiljaa laajentua. Tällähetkellä jokapäiväisiin aktiviteetteihin kuuluu takaraivon paukuttaminen lattiaan, otsan höylääminen pöydänkulmia vasten sekä nurmikon/mullan syöminen. Hosumisen määrä kuvastaa oivallisesti se, ettei "touhutippa" ole vieläkään malttanut opetella istumaan ja noin viisi sekuntia tukea vasten noustuaan päästää ensin toisen käden tuesta irti ja sen jälkeen ottaakin tukea lattiasta useimmiten jollain osasta kupoliaan. Seurauksena tästä on luonnollisesti eläimellistä mylvintää ja hampaiden (4kpl) kiristelyä. Luulen että tässä toiminnassa on kuitenkin looginen päämäärä; jotkut vanhemmathan ostavat lapsilleen ns. konttauskypäriä. Piippa on kuitenkin mitä ilmeisimmin havainnut ettei tällaista laitetta olla hänelle hankkimassa ja onkin päättänyt kehittää itselleen luonnonmukaisen kypärän. Reippaalla pään takomisella lattiaan hän pyrkii siis todennäköisesti kasvattamaan kallonsa suojaksi muhkean rustokerroksen joka toimii hyvin pitkälti konttauskypärän tapaisesti.

Nokkela on lapseni...

ja säästäväinen...

Helei,

Edellisestä kirjoituksesta onkin jo vierähtänyt sen verran pitkä tovi että ei tätä juuri enää voi blogiksi kutsua mutta väliäkö hällä.

Aloitamme opintoasioilla. Muutaman viikon huhumyllyn päätteeksi eilen pätkähti sähköiseen postilaatikkoon ainejärjestöltä ilmoitus että tietojenkäsittelytieteen laitoksen, jossa siis opiskelen, opetusresursseja karsitaan jokseenkin reippaasti. Pahimpien arvioiden mukaan opetustunteja leikataan 45% ja 20 assaria saa monon kuvan persuuksiin. Laitoksella on siis tällä hetkellä 29 assistenttia, joten jäljelle jää yhdeksän. Perustutkinto opiskelijoita laitoksella on virallisen tiedon mukaan 1400, joten yhtä assaria kohden opiskelijoita tulee 155 kappaletta. On siinä jonkin verran töitä harjoitusten pitäjille. Ei varmaan tarvi hirvittävästi arvuutella kuinka paljon tämä vaikuttaa opetuksen tasoon. No omalta osaltani tämä ei enää niin älyttömästi mihinkään vaikuta kun opinnoista jäljellä on 4 tenttiä ja iso G, mutta eipä juuri nuorempia opiskelijoita kateeksi käy. Valinnaisten kurssien järjestäminen menee toistaiseksi jäihin ja epävirallisen tiedon mukaan myös osa pakollisista kursseista siirtyy järjestettäväksi vain joka toinen vuosi. Että sellaista hauskaa yliopistomaailmasta kuuluu tälläkertaa. Kyllä tämä ainakin kannustaa valmistumaan mahdollisimman pian ja poistumaan paikalta kuin rotta uppoavasta laivasta.

Kotirintamalla tapahtuu myös liikettä. Olohuoneemme parkettia kiillottaa uudenkarhea pesuautomaatti Piippatronic. Tämä tahtoo sanoa että toistaiseksi kuolaamiseen ja mokeltamiseen erikoistunut jälkikasvuni on alkanut myös liukumaan kidastaan erittämänsä aineksen päällä. Raivokkaan sätkimisen ja messuamisen saattelemana tämä lattioidemme notkea saalistaja etenee muutaman sentin kerrallaan kohti uusia seikkailuja ja osittain myös vanhoja. Vielä ei ole vaikeuksia ollut perässä pysyä mutta eiköhän tämäkin asia ole piakkoin korjattu ja vanhempien vähäinenkin mahdollisuus oman ajan käyttöön hävitetty. Sellaista se on valssi keväällä ilman kenkiä.

Lopuksi valitan huvittuneesti elämäni täydellistä muuttumista myös ajatuksieni tasolla. Taannoin sattui sellainen tapaus, että minulla ja vaimolla oli päälekkäinen meno illalla ja lapsenvahdiksi hälyytettiin mummo. Mummothan useimmiten ovat myös jossain elämänsä vaiheessa olleet niin sanottuja aktiivi-äitejä ja täten tietävät jotain lapsenhoidosta. No, mummo sai viettää lapsenlapsensa kanssa aikaa noin kaksi tuntia ja sinä aikana soitin kolme kertaa että miten siellä menee. Voi kristus tätä luottamuksen määrää ja itsehillinnän juhlaa. Enpä olisi tuon perusteella itseäni tunnistanut jos joku olisi moista väittänyt muutama kuukausi sitten.

Oksennustauti ja ripulikin tuli muuten mukulalla sairastettua tuossa jonkin aikaa sitten mutta siitä lisää ehkä jossain toisessa jaksossa...

Kirjoittamisenergiaa on kanavoitu muihin asioihin viime viikot mutta nyt päästetään tännekkin loraus.

Perinteitä kunnioittaen aloitamme toukasta:

Oli nimikökkäjäiset. Tuli Iivari. Minulle se tosin on Piippo ja Piippona pysyy. Eipä tuolta juhlakansasta ainakaan suoranaisia tuskanparkaisuja kuullut kun nimi ilmoille helähti, mutta mitäpä sillä olisi väliä vaikka olisikin kuulunut. Ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä...
Piippo on alkanut ymmärtämään sosiaalisuuden päälle. Huumorimieskin hänestä on kehkeytymässä sillä selkeästi ainakin sarkastinen tilannekomiikka on hänen käytökselleen ominaista. Tästä esimerkkinä voitaisiin mainita seuraava tapahtumaketju:

Olin naureskellut vaimolle muutamia aikoja pojan taipumusta oksennella vaimon paidan kauluksesta sisään. Myös ällistyttävän pahanhajuisten ja poikkeuksellisen kookkaitten sontavaippojen vaihtaminen tuntui hyvän aikaa sattuvan eksklusiivisesti vaimoni osaksi. Jälleen kerran tätä hilpeää juttua pojan kanssa naureskellessani sain viiden minuutin sisällä ensin mehevät kymät kaulalleni ja tämän jälkeen vielä samanlaisen setin olan yli heitettynä suoraan housun kauluksesta persvakooni. Tästäkös riemu repesi ja kaupantekijäisiksi sain vielä illan päälle semmoiset lastit sinne vaippa sektorille, että on muuten vieläkin ainoa kerta kun meinasi vaippaa vaihtaessa itselläkin aamiainen pyrkiä päivänvaloon.

Kaikkien lapsiperheiden velvollisuuksiin kuuluu muistuttaa lapsettomia ihmisiä siitä kuinka ihastuttava juuri tämä meidän lapsemme on. Kiihkeistä vastalauseistani huolimatta myös meillä tehdään näin. Tällä tarkoitan joulukortteja. En yksinkertaisesti pysty ymmärtämään miksi tutuille pitää lähettää kuvia rääkyvästä/hassunkurisesta/tms. mukulasta tonttulakki päässään. En ymmärtänyt sitä silloin kun itselläni ei lasta ollut enkä ymmärrä sitä vieläkään.
Sen verran kuitenkin sain painittua tätä hommaa omaan suuntaani, että sain tehdä kortit itse, joten pystyin
ahtamaan edes jonkin verran ironiaa tähän ihmisiä piinaavaan traditioon. Tovereille tiedoksi, että annan tässä teille virallisen vapautuksen mahdollisesti saamanne joulukortin ihastelusta. Sen saa heittää suoraa roskiin, eikä sitä tarvi hätäisesti asentaa jääkaapin oveen kun olemme tulossa kylään.

Että sellaista sinne toukkasektorille...

Luin lehdestä että ihanteellinen painoindeksi on 22. Tämä perustui johonkin tutkimukseen, jonka mukaan pienessä nälässä elävät otukset elävät terveempänä ja pitempään kuin mässääjät. Elonkaareni katkeamisesta huolestuneena tietysti kysyin välittömästi herra intternetiltä että mikä on painoindeksini. Oli 26.7, toisin sanoen olen lievästi ylipainoinen. Kamalaa. Mutta koska lihavat on leppoisia tyydyn toteamaan että olen mielummin lievästi leppoinen, kuin ihannekärttyisä.

Nyt leikitään vähän aikaa opiskelua ja jatketaan tätä taas joskus toiste.

Jälkikasvu on nyt sitten niin kiintynyt siihen huutamishommaan että tänään päästäänkin vyöhyketerapiaan. Harmi etten itse pääse katsomaan mitä julmuuksia ja mielikuvituksellakin saavuttamattomissa olevia kidutuksia ne siellä juonii. Eilen meni myös ensimmäisen kerran hermot tämän meuhkaamisen kanssa, joskin lievästi. Jos joku tietää olemassa olevan tutin pituussylkäisykisoja, niin ilmoittaa minulle välittömästi. Perhessämme on eräs joka on tässä hommassa luonnonlahjakkuus.

"Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Kisojen ennakkosuosikki Aappo I. Piippo valmistautuu suoritukseensa keskittyneesti mokeltaen ja irvistellen. Huoltaja survaisee tutin suuhun - kaksi painetta lisävää imaisua - raivoisa puristus huulilla ja törkkäys kielellä - veret seisauttava parkaisu - nyt lentää pitkälle! NYT LENTÄÄ PITKÄLLE! 17,3CM! SE ON UUSI KISAENNÄTYS! HUIKEAA! HYVÄ SUOMI! HYVÄ LEIJONAT!"

Näin toimii tutin syönti meillä...

Tänään loppuu myös kanalintujahti. Eilen metsältä kotiin tullessa kaikui taas sama virsi kuin joka vuonna tähän aikaan: "Nytkö se jo loppui." Esitänkin nöyrän pyyntöni metsästysaikoja sääteleville elimille; Viikko tahi pari jatkoaikaa tässä talven mittaan, että pääsisi vielä latvalinnustamaan. Sen verran paljon niitä jalkapallon ahmaisseen näköisiä leukojenvetelijöitä sinne puihin jäi, että kyllä niitä sieltä vielä kestäisi jokunen pataankin pistää. Omat metsästäjän kykyni tosin takaavat sen ettei minusta erityistä vaaraa luontokappaleille ole mutta olisihan tuo mukava käydä katsomassa josko siellä jotain elämää näkyisi.
Ja haluaisin vielä tähdentää, että ellei talvista latvalinnustusta sallita tänäkään vuonna niin joudun purkamaan kiukkuni pitkäkorviin. Ei ole jänöpupulla mukava metsässä kykkiä peloissaan kun tietää, että joutuu maksamaan kovan hinnan siitä, ettei lainsäätäjä kuunnelut suurta valkoista metsästäjää...