Jälkikasvu on nyt sitten niin kiintynyt siihen huutamishommaan että tänään päästäänkin vyöhyketerapiaan. Harmi etten itse pääse katsomaan mitä julmuuksia ja mielikuvituksellakin saavuttamattomissa olevia kidutuksia ne siellä juonii. Eilen meni myös ensimmäisen kerran hermot tämän meuhkaamisen kanssa, joskin lievästi. Jos joku tietää olemassa olevan tutin pituussylkäisykisoja, niin ilmoittaa minulle välittömästi. Perhessämme on eräs joka on tässä hommassa luonnonlahjakkuus.

"Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Kisojen ennakkosuosikki Aappo I. Piippo valmistautuu suoritukseensa keskittyneesti mokeltaen ja irvistellen. Huoltaja survaisee tutin suuhun - kaksi painetta lisävää imaisua - raivoisa puristus huulilla ja törkkäys kielellä - veret seisauttava parkaisu - nyt lentää pitkälle! NYT LENTÄÄ PITKÄLLE! 17,3CM! SE ON UUSI KISAENNÄTYS! HUIKEAA! HYVÄ SUOMI! HYVÄ LEIJONAT!"

Näin toimii tutin syönti meillä...

Tänään loppuu myös kanalintujahti. Eilen metsältä kotiin tullessa kaikui taas sama virsi kuin joka vuonna tähän aikaan: "Nytkö se jo loppui." Esitänkin nöyrän pyyntöni metsästysaikoja sääteleville elimille; Viikko tahi pari jatkoaikaa tässä talven mittaan, että pääsisi vielä latvalinnustamaan. Sen verran paljon niitä jalkapallon ahmaisseen näköisiä leukojenvetelijöitä sinne puihin jäi, että kyllä niitä sieltä vielä kestäisi jokunen pataankin pistää. Omat metsästäjän kykyni tosin takaavat sen ettei minusta erityistä vaaraa luontokappaleille ole mutta olisihan tuo mukava käydä katsomassa josko siellä jotain elämää näkyisi.
Ja haluaisin vielä tähdentää, että ellei talvista latvalinnustusta sallita tänäkään vuonna niin joudun purkamaan kiukkuni pitkäkorviin. Ei ole jänöpupulla mukava metsässä kykkiä peloissaan kun tietää, että joutuu maksamaan kovan hinnan siitä, ettei lainsäätäjä kuunnelut suurta valkoista metsästäjää...