Kirjoittamisenergiaa on kanavoitu muihin asioihin viime viikot mutta nyt päästetään tännekkin loraus.

Perinteitä kunnioittaen aloitamme toukasta:

Oli nimikökkäjäiset. Tuli Iivari. Minulle se tosin on Piippo ja Piippona pysyy. Eipä tuolta juhlakansasta ainakaan suoranaisia tuskanparkaisuja kuullut kun nimi ilmoille helähti, mutta mitäpä sillä olisi väliä vaikka olisikin kuulunut. Ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä...
Piippo on alkanut ymmärtämään sosiaalisuuden päälle. Huumorimieskin hänestä on kehkeytymässä sillä selkeästi ainakin sarkastinen tilannekomiikka on hänen käytökselleen ominaista. Tästä esimerkkinä voitaisiin mainita seuraava tapahtumaketju:

Olin naureskellut vaimolle muutamia aikoja pojan taipumusta oksennella vaimon paidan kauluksesta sisään. Myös ällistyttävän pahanhajuisten ja poikkeuksellisen kookkaitten sontavaippojen vaihtaminen tuntui hyvän aikaa sattuvan eksklusiivisesti vaimoni osaksi. Jälleen kerran tätä hilpeää juttua pojan kanssa naureskellessani sain viiden minuutin sisällä ensin mehevät kymät kaulalleni ja tämän jälkeen vielä samanlaisen setin olan yli heitettynä suoraan housun kauluksesta persvakooni. Tästäkös riemu repesi ja kaupantekijäisiksi sain vielä illan päälle semmoiset lastit sinne vaippa sektorille, että on muuten vieläkin ainoa kerta kun meinasi vaippaa vaihtaessa itselläkin aamiainen pyrkiä päivänvaloon.

Kaikkien lapsiperheiden velvollisuuksiin kuuluu muistuttaa lapsettomia ihmisiä siitä kuinka ihastuttava juuri tämä meidän lapsemme on. Kiihkeistä vastalauseistani huolimatta myös meillä tehdään näin. Tällä tarkoitan joulukortteja. En yksinkertaisesti pysty ymmärtämään miksi tutuille pitää lähettää kuvia rääkyvästä/hassunkurisesta/tms. mukulasta tonttulakki päässään. En ymmärtänyt sitä silloin kun itselläni ei lasta ollut enkä ymmärrä sitä vieläkään.
Sen verran kuitenkin sain painittua tätä hommaa omaan suuntaani, että sain tehdä kortit itse, joten pystyin
ahtamaan edes jonkin verran ironiaa tähän ihmisiä piinaavaan traditioon. Tovereille tiedoksi, että annan tässä teille virallisen vapautuksen mahdollisesti saamanne joulukortin ihastelusta. Sen saa heittää suoraa roskiin, eikä sitä tarvi hätäisesti asentaa jääkaapin oveen kun olemme tulossa kylään.

Että sellaista sinne toukkasektorille...

Luin lehdestä että ihanteellinen painoindeksi on 22. Tämä perustui johonkin tutkimukseen, jonka mukaan pienessä nälässä elävät otukset elävät terveempänä ja pitempään kuin mässääjät. Elonkaareni katkeamisesta huolestuneena tietysti kysyin välittömästi herra intternetiltä että mikä on painoindeksini. Oli 26.7, toisin sanoen olen lievästi ylipainoinen. Kamalaa. Mutta koska lihavat on leppoisia tyydyn toteamaan että olen mielummin lievästi leppoinen, kuin ihannekärttyisä.

Nyt leikitään vähän aikaa opiskelua ja jatketaan tätä taas joskus toiste.